Suomen lauluperinteet
Kaikkialla Suomessa voi kuulla runolaulua, kansanmusiikkia, klassista kamarimusiikkia, oopperaa, heavy metalia ja kymmeniä muita musiikkilajeja. Nyt on sinun vuorosi valita, mitä haluat kokea.
Runolaulu on perinteinen itämerensuomalainen laulutapa. Aikaisemmin runolauluja laulettiin kaikkialla Suomessa, mutta ajan myötä perinne katosi Länsi-Suomesta ja säilyi elävänä idässä. Uudet sukupolvet ovat löytäneet runolaulun uudelleen ja käyttävät sitä omassa taiteellisessa työssään.
Suomen lauluperinne
Suomessa vanhin ja kulttuurisesti arvokkain lauluperinne pohjautuu runolauluun, perinteiseen suomalaiseen ja karjalaiseen laulutapaan. Aikaisempina vuosisatoina runolauluja laulettiin koko maassa, mutta ajan kuluessa perinne hiipui Länsi-Suomessa ja säilyi elävänä itäisillä alueilla, erityisesti Karjalassa. Siellä runolaulut siirtyivät suullisesti perheissä ja paikallisyhteisöissä.
Nykyään suomalainen perinteinen laulutapa kokee uutta nousua. Uudet muusikko- ja taiteilijasukupolvet ovat löytäneet runolaulun uudelleen ja hyödyntävät sen runollisia rakenteita, melodioita ja teemoja omassa luovassa työssään. Näin tämä muinainen laulumuoto jatkaa kehittymistään, yhdistäen historiallisen perinteen nykyaikaiseen musiikilliseen ilmaisuun ja pitäen suomalaisen lauluperinteen elävänä Suomessa ja sen ulkopuolella.
Kalevalan päivä 28.2.
Kalevalan päivää vietetään Suomessa vuosittain 28. helmikuuta. Päivä kunnioittaa Kalevalaa, Suomen kansalliseeposta, sekä maan rikasta kansanperinteen, suullisen runouden ja runolaulun perinnettä. Päivämäärä viittaa siihen, kun Elias Lönnrot allekirjoitti Kalevalan ensimmäisen laitoksen esipuheen vuonna 1835.
Kalevalan päivä tunnetaan myös suomalaisen kulttuurin päivänä, ja se on virallinen liputuspäivä. Päivä korostaa kielen, tarinankerronnan, musiikin ja aineettoman kulttuuriperinnön merkitystä suomalaisen identiteetin rakentumisessa. Päivää juhlistetaan liputuksin, kulttuuritapahtumin, esityksin ja opetuksellisin tilaisuuksin eri puolilla maata.
Runolaulu
Runolauluperinteen katsotaan olevan vähintään 2 000 vuotta vanha, ja se edustaa yhtä Pohjois-Euroopan vanhimmista suullisen runouden ja laulun muodoista. Runolauluja esitettiin perinteisesti laajalla itämerensuomalaisella kulttuurialueella, johon kuuluivat nykyinen Suomi, Karjala, Inkeri, Vepsä, Vatja ja Viro. Lauluja leimaavat omaleimainen runomitta, rinnakkaisuus, toisto sekä tekstin, melodian ja rytmin tiivis yhteys. Runolauluja esitettiin yleensä ilman säestystä tai yksinkertaisten soittimien kanssa, ja laulaminen tapahtui usein yksin, mutta myös pareittain tai pienissä ryhmissä.
Virossa setokansa on säilyttänyt leelon, runolaulun paikallisen muodon, joka osoittaa, miten yhteinen itämerensuomalainen lauluperinne on kehittynyt alueellisiksi muunnelmiksi säilyttäen yhteiset runolliset rakenteet. Ajan myötä runolaulu katosi Länsi-Suomesta, mutta säilyi elävänä idässä, erityisesti Karjalassa, missä suullinen perinne jatkui pitkälle 1900-luvulle, ja josta laulua voi edelleenkin – paikallisesti ja suvuittain muistettuina – löytää
Tunnetuin runolauluun perustuva teos on Suomen kansalliseepos Kalevala. 1800-luvulla Elias Lönnrot keräsi tuhansia runolauluja Karjalasta ja lähialueilta. Tästä laajasta suullisesta aineistosta hän kokosi Kalevalan, muokaten yksittäisistä runoista yhtenäisen eepoksen. Vaikka Kalevala on kirjallisuutta, se on syvästi juurtunut laulettuun perinteeseen, josta se sai alkunsa.
Nykyään runolaulu inspiroi yhä kulttuuria. Eri taiteenalojen edustajat – muusikot, tanssijat, säveltäjät ja kuvataiteilijat – ammentavat sen teemoista, runollisista rakenteista ja melodioista. Perinteisestä kansanmusiikista kokeellisiin esityksiin, klassiseen musiikkiin ja heavy metaliin asti runolaulu on edelleen elävä luovuuden ja kulttuurisen identiteetin lähde.
Itkuvirsi
Itkuvirsiperinne on muinainen laulutapa suomalais-ugrilaisella kulttuurialueella, erityisesti Karjalassa ja Inkerissä. Se on voimakkaasti ilmaisuvoimainen lajin, joka sijoittuu puheen ja laulun väliin ja jolle ovat ominaisia vapaa rytmi, improvisoitu teksti ja tunteikas äänenkäyttö. Itkuvirsiä esittivät perinteisesti taitavat itkijät, usein naiset, jotka olivat oppineet taidon henkilökohtaisen perimätiedon kautta.
Itkuvirret liittyivät läheisesti elämän taitekohtiin ja merkittäviin tapahtumiin. Niitä laulettiin hautajaisissa ja haudoilla vainajien kunnioittamiseksi ja heidän saattamisekseen tuonpuoleiseen, häissä eron ja siirtymän surun ilmaisemiseksi sekä muissa syvän henkilökohtaisen tai yhteisöllisen muutoksen hetkissä. Itkuvirsien kautta annettiin ääni surulle, menetykselle, kaipuulle ja rakkaudelle, auttaen yksilöitä ja yhteisöjä käsittelemään tunteitaan.
Surun lisäksi itkuvirsiä esitettiin myös muissa sosiaalisissa yhteyksissä, kuten yhteisöllisissä kokoontumisissa, joissa ne saattoivat ilmaista iloa, kiitollisuutta tai syviä tunnesiteitä. Näin itkuvirret toimivat paitsi menetyksen käsittelyn välineenä myös laajempana tunnekielenä yhteisössä.
Nykyään itkuvirsiperinnettä tutkitaan, elvytetään ja tulkitaan uudelleen aktiivisesti. Vaikka alkuperäiset rituaaliset yhteydet ovat muuttuneet, perinne tarjoaa yhä voimakkaan keinon tunteiden ilmaisuun, kulttuuriseen pohdintaan ja yhteyden luomiseen esi-isien tapoihin ymmärtää elämää ja kuolemaa.
Lue lisää hankkeesta Laments in contemporary Finland
Videolla Emmi Kuittinen laulaa suomenkielisen itkuvirren Covid-pandemian ajasta.
Festivaalit ja tapahtumat
KAINUUN ALUE
24.–26. kesäkuuta 2026
Sommelossa voit muun ohjelman ohella opiskella runolaulua kursseilla sekä kuulla runolauluja sekä perinteisinä esityksinä että nykyaikaisina sovituksina.
POHJOIS-KARJALAN ALUE
Kihaus Folk Festival Rääkkylässä
10.–11.7.2026
Kihaus Folk on vuosittainen kansanmusiikkifestivaali Rääkkylässä. Se on syvästi juurtunut karjalaiseen kulttuuriin ja itäsuomalaiseen musiikkiperintöön. Vuonna 2026 festivaali juhlii 35-vuotisjuhlaansa, mikä on merkittävä virstanpylväs sen pitkässä työssä suomalaisen kansanmusiikin ja kulttuurikentän hyväksi.
Vuonna 1991 perustettu Kihaus Folk on kasvanut yhdeksi Suomen tärkeimmistä tapahtumista, joka esittelee pohjoiskarjalaista kansanmusiikkia ja karjalaista kulttuuriperintöä. Festivaali tunnetaan korkeasta taiteellisesta tasostaan: se kokoaa yhteen perinteisen karjalaisen musiikin, nykytulkinnat sekä huippuesiintyjiä Suomesta ja ulkomailta. Sen ytimessä on elävä karjalainen perinne – omaleimaiset laulutyylit, rytmit ja kertomukset, jotka heijastavat alueen historiaa, kieltä ja identiteettiä.
Kihaus Folk liittyy läheisesti Värttinän nousuun. Värttinä on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kansanmusiikkiyhtye, ja se on kotoisin Rääkkylästä. Yhtyeen menestys on ollut ratkaisevaa karjalaisen kansanmusiikin viemisessä maailman yleisöille ja se on vahvasti vaikuttanut festivaalin taiteelliseen profiiliin ja maineeseen. Yhtyeen innovatiiviset tulkinnat karjalaisesta runolaulusta ja perinnesävelmistä edustavat juuri sitä luovaa jatkuvuutta, jota Kihaus Folk vaalii.
Festivaali rakentuu poikkeuksellisen vahvalle paikalliselle perustalle. Laaja vapaaehtoistyö, pitkäjänteinen yhteisön sitoutuminen ja vuosikymmeniä jatkunut lasten ja nuorten kansanmusiikkikasvatus ovat muovanneet Kiauksesta kestävän, sukupolvet yhdistävän kulttuurialustan. Konserttien lisäksi festivaali toimii elävänä kohtaamispaikkana, jossa karjalaista kulttuuria säilytetään, tulkitaan uudelleen ja jaetaan – vahvistaen alueellista identiteettiä ja tavoittaen yleisöjä Suomesta ja eri puolilta maailmaa.
POHJOIS-KARJALAN ALUE
Yhteislaulua kesän kunniaksi Joensuun Laulurinteellä
Suven avaus on vuosittainen yleisölle avoin yhteislaulutapahtuma, joka järjestetään lukuvuoden päättyessä Laulurinteellä Joensuussa. Juhlan keskiössä on yhteislaulu, ja tapahtuma on kaupungissa pitkä perinne.
Tapahtuman ytimessä on noin 6 000 joensuulaisen alakoululaisen massakuoro, joka esittää kevätlukukauden aikana harjoiteltuja lauluja. Ohjelmassa on myös oppilaiden esittämä juhlallinen Suven avaus -julistus, orkesteriesityksiä ja toisinaan vierailevan artistin soolo-osuus.
Säestyksestä vastaa perinteisesti Joensuun Puhallinorkesteri, jota tukevat Joensuun kaupunginorkesterin muusikot sekä monina vuosina paikallisten musiikkioppilaitosten opiskelijat.
Joka vuosi yli 10 000 ihmistä kokoontuu ulkoilmalavan eteen kuuntelemaan, laulamaan mukana ja juhlistamaan kesän alkua yhdessä. Joensuun koulujen lisäksi tapahtumaan osallistuu säännöllisesti oppilaita muista Pohjois-Karjalan kunnista sekä Savon alueelta, mukaan lukien Kuopio.
Perinne alkoi vuonna 1985 Laulurinteeseen valmistumisen jälkeen, ja ensimmäinen tapahtuma järjestettiin 31.5.1985. COVID-19-pandemian aikana juhla toteutettiin virtuaalisesti vuosina 2020 ja 2021.
Vuonna 2017 Suven avaus lisättiin Suomen elävän kulttuuriperinnön kansalliseen luetteloon, jota ylläpidetään yhteistyössä Unescon kanssa.
POHJOIS-KARJALAN ALUE
Museum Eliel
Tarinat täynnä oleva maakunta!
Museum Eliel tarjoaa elämyksiä ja näkökulmia Pohjois-Karjalan historiaan ja nykypäivään. Elielin näyttelyt tuovat esiin alueen moninaiset äänet, henkeäsalpaavan kauniin luonnon ja elämän eri aikakausina.
Museo sijaitsee Joensuun vanhassa kaupungintalossa, torin laidalla.
NURMES
Kulttuuri ja vapaa-aika
Nurmes / Bomba-alue
Nurmeksen pohjoiskarjalaiset juuret puhtaimman luonnon keskellä
Elämykset ja kulttuurit voivat yllättää lähempää kuin arvaatkaan. Lakeland Bomba on yksi esimerkki siitä, miten Suomi on täynnä ainutlaatuisia kohteita, kulttuureja ja “heimoja”, jotka kannattaa nähdä omin silmin. Nurmeksen sijainti kolmen maakunnan risteyksessä ja kolmen kansallispuiston keskellä takaa runsaasti koettavaa luonnon ja kulttuurin ystäville.
Vaikka Bomban talo on aina karjalaisen kulttuuriperinnön henkinen koti, matkailija voi yhdistää Bomban-lomaansa luontoelämyksiä Pielisen äärellä sekä Puu-Nurmekselle ominaista pikkukaupunkitunnelmaa. Kohteen monia puolia yhdistävä tekijä on koskematon luonto ja sen rauha, joihin karjalaiset juuret, paikallinen kulttuuri ja ihmiset tuovat oman erityisen sävynsä. Kun etsit jotakin aitoa, löydät sen täältä.
Bomban matkailukeskuksen lähelle rakennettiin rekonstruoitu 1100-luvun karjalaiskylä kuvauspaikaksi elokuvaa Kalevala: The Story of Kullervo varten (ohj. Antti J. Jokinen). Historiallisesti inspiroitunut kylä loi autenttisen ympäristön Kalevalan synkälle, myyttiselle tarinalle ja korostaa Bomban merkitystä sekä karjalaisen kulttuuriperinnön että nykyaikaisen elokuvatuotannon kannalta.
Footprints of the Kalevala – Experience Trail
“Footprints of the Kalevala” -polku on koko perheen elämysreitti, jota koetaan osittain älylaitteen avulla ja jota rikastetaan AR-teknologialla. Reitti nostaa esiin suomalaisen identiteetin teemoja ja rakasta kansalliseepostamme Kalevalaa.
Matkan varrella tutustut esimerkiksi kansallissoittimeemme kanteleeseen, kansalliseläimeemme karhuun, perinteiseen hirsirakentamiseen, luonnon merkitykseen kansanparannuksessa – ja tietenkin suomalaisen elämän ytimeen ja pyhään tilaan: saunaan.
RÄÄKKYLÄ
Rääkkylä – karjalaisen kulttuurin elävä keskus
Rääkkylä on kulttuurisesti merkittävä kunta Itä-Suomessa Pohjois-Karjalassa, Oriveden ja Pyhäselän vesistöjen välissä. Pienestä koostaan huolimatta Rääkkylä on vakiinnuttanut asemansa yhtenä karjalaisen kulttuuriperinnön keskeisistä kantajista.
Kunta tunnetaan kansainvälisesti vahvasta kansanmusiikkiperinteestään. Rääkkylä on tunnetun Värttinä-yhtyeen synnyinpaikka; yhtyeen karjalaisten runolaulujen tulkinnat veivät suomalaista kansanmusiikkia maailman yleisöille. Tätä perintöä jatkaa ja juhlistaa Kihaus Folk Festival, joka on vuosikymmeniä toiminut perinteisen ja nykyaikaisen kansanmusiikin kohtaamispaikkana.
Rääkkylän historiallista merkitystä korostaa myös sen yhteys suomalaiseen kirjalliseen perintöön. Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot vieraili alueella seitsemännellä runonkeruumatkallaan vuonna 1837 ja tallensi säkeitä, jotka osaltaan muodostivat Suomen kansalliseepoksen perustaa.
Paikallinen kulttuuri on edelleen tiiviisti yhteydessä karjalaisiin tapoihin: se näkyy perinteisessä ruoassa, käsitöissä, puurakentamisessa ja vahvassa yhteisöllisyydessä. Rääkkylässä kulttuuriperintö ei rajoitu instituutioihin, vaan se on olennainen osa arkea.
Rääkkylä tarjoaa vierailijoille paitsi kauniita järvimaisemia myös aidon kohtaamisen Suomen itäisiin kulttuurijuuriin.
Villa Ruusula
Villa Ruusula on kulttuurinen majatalo, residenssi sekä kokous- ja tapahtumapaikka Rääkkylässä, Pohjois-Karjalassa, Saimaan rauhallisella pohjoisrannalla. Se yhdistää aidot karjalaiset perinteet, lämpimän vieraanvaraisuuden, luonnon ja rennon tunnelman.
Vieraat voivat varata myös erilaisia aktiviteetteja ja ohjelmapalveluja: kanteleensoiton työpajan, Sari Kaasisen soolokonsertin tai vaikkapa karjalanpiirakoiden leivontatyöpajan.
Villa Ruusulan emäntänä toimii Sari Kaasinen, Värttinän perustaja, muusikko ja kulttuurivaikuttaja, jonka arvot näkyvät talossa kaikkialla.
KOISTINEN KANTELE
Kantele on perinteinen suomalainen soitin
Suomen kansalliseepoksessa Kalevalassa tietäjä Väinämöinen tekee ensimmäisen kanteleen jättimäisen hauen leukaluusta ja muutamasta Hiiden oriin jouhesta. Sen soitto houkuttelee kaikki metsän olennot kuuntelemaan ja ihmettelemään sen kauneutta.
Myöhemmin, menetettyään ja suuresti surtuansa kanteleensa, Väinämöinen tekee uuden koivusta, ja kielet hän saa vapaaehtoisen neidon hiuksista – ja sen taika osoittautuu yhtä syväksi.
Koistinen Kantele on rakentanut ja kehittänyt näitä kauniisti soivia soittimia käsityönä vuodesta 1957. Koistinen Kantele on toiminut Rääkkylässä vuodesta 1995.
KITEE
Kitee – missä Kalevala-perinne kohtaa modernin musiikkikulttuurin
Kitee on elinvoimainen paikkakunta Pohjois-Karjalassa, jossa vahva kulttuuriperintö, luontomatkailu ja nykyaikainen musiikkikulttuuri kohtaavat. Puhtaiden järvimaisemien ja itäsuomalaisten kansanperinteiden keskellä Kitee tarjoaa vierailijalle sekä aitoja kokemuksia että kansainvälisesti tunnettuja kulttuurisia viittauksia.
Kiteellä on vahva yhteys Suomen kansalliseepokseen Kalevalaan. Seutu kuuluu kalevalaiseen runolaulualueeseen, jossa suullinen runous, mytologia ja kansanperinne ovat vuosisatojen ajan olleet paikalliskulttuurin ytimessä. Tämä perintö näkyy tapahtumissa, tarinankerronnan perinteissä ja laajemmin alueen identiteetissä.
Samaan aikaan Kitee tunnetaan maailmalla sinfonisen metallin yhtyeen Nightwishin kotikaupunkina – kyseessä on yksi Suomen menestyneimmistä musiikkivientituotteista. Yhtyeen juuret Kiteellä korostavat paikkakunnan ainutlaatuista asemaa, jossa perinteiset kulttuuriset juuret ja moderni luova ilmaisu elävät rinnakkain.
Kulttuurisen merkityksensä lisäksi Kitee on suosittu luontomatkailukohde. Läheinen Puruvesi, osa Saimaan järvijärjestelmää, tunnetaan poikkeuksellisen kirkkaista vesistään ja tarjoaa mahdollisuuksia veneilyyn, kalastukseen, uimiseen ja talviaktiviteetteihin. Kausittaiset tapahtumat, paikallinen ruokakulttuuri ja ulkoilu lisäävät kohteen vetovoimaa.
Kitee tarjoaa omaleimaisen yhdistelmän ikiaikaista tarinaperinnettä ja kansainvälisesti tunnettua nykyistä musiikkikulttuuria – kiinnostavan kohteen kävijöille, joita kiinnostavat suomalainen kulttuuri, musiikki ja luonto.
Lönnrotin mänty (Kainulaisen suvun uhrimänty)
Lönnrotin mänty, joka tunnetaan myös Kainulaisen suvun uhrimäntynä, on mänty Kitee-nimisen kunnan Hummovaaran kylässä. Ensimmäisellä runonkeruumatkallaan Elias Lönnrot kirjoitti kesäkuussa 1823 tämän puun juurella muistiin runoja, kansanuskomuksia ja loitsuja Juhana Kainulaisen lausumana.
Kahden päivän aikana Lönnrot kirjasi yhteensä 2 551 säettä ja 59 erillistä runoa, joista suurin osa oli loitsuja. Tekstit muodostivat merkittävän osan Lönnrotin kokoelmasta Runokokous Väinämöisestä (1833), jota kutsutaan myös niin sanotuksi Proto-Kalevalaksi. Mukana oli muun muassa runoja Samposta ja Lemminkäisen virrestä.
Mänty seisoi alun perin Kainulaisen kantatilan, Kainulan, pihapiirissä, ja nykyään se on suojeltu kulttuurikohde. Alueella on myös talon perustusten jäänteitä ja kellarikuoppa. Männystä tuli Kainulaisen suvun uhripuu: metsästäjänä tunnettu Juhana Kainulainen toi puulle kaatamiensa karhujen kalloja samalla kun lausui loitsuja.
Noin puoli kilometriä Lönnrotin männystä itään sijaitsee kuppikivi, jota kutsutaan Pirunpöydäksi ja jonka uskotaan toimineen Kainulaisen suvun uhrikivenä. Lönnrotin männyn vieressä on Juhanantupa, karjalaistyylinen hirsirakennus, joka valmistui vuonna 1989 ja jossa on muun muassa puuveistoksia.
